Mennyt naistenpäivä oli uuden alku. Entisestä poikkeava päivärytmi tahdittaa elämääni, sillä  aloitin maanantaina säännöllisen, vaihtelevan ja mielenkiintoisen työn Lieksan Tukipisteellä. Olenhan ollut mukana jo maanantaisin käsityökahvilassa, joten paikka on hiukan tuttu.Työnkuva on vielä selkiytymätön, mutta ainakin kädentaitoja ja maahanmuutajien kotouttamista odotan. Innoissani olen!

Uutta oli myös se, että ensimmäisen kerran naistenpäivänä sain näin runsaan ja hehkeän kukkakimpun.

Ei, ei mieheltä (on työreissulla koko viikon), vaan Ulla-ystävältä, joka tulla tupsahti piristämään iltapäivää, kun tulin työpäivän jälkeen kotiin. Vielä tänään torstaina kimppu hehkui keittiössä ilahduttamassa ruokapuuhia.

Niin, blogin päivitykset ja omien käsitöiden tuotanto saattavat hidastua  työkuvioiden takia. Jotain pientä värkkäilen, sukkaa sun muuta - mutta kesken ovat...

Meemi – onko se haaste vai mikä? Niitä näkyy blogeissa kiertävän, joten tartunpa yhteen, jonka näin ainakin Matleenalla:

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi.

2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama. ( En tällä kertaa haasta ketään, tarttukoon ken tahtoo).

Etsin siis kaapistani vanhat valokuvakansiot, niistä aikajärjestyksessä neljännen, sieltä ensimmäiseltä sivulta neljännen kuvan, joka on hiukan kärsinyt ja lähes irronnutkin.

Ollaan meren rannan laiturilla äidin kanssa kesällä 1971, kyläilyreissulla äidin sisaren luona, joka asui tuolloin Loviisassa; siksi kyltin teksti (ej för båtar) on ensin ruotsiksi.

Äiti on tapansa mukaan perusteellisesti mattopyykkiin varustautunut: kerniessu, talouskäsineet ja todennäköisesti kumisaappaat jalassa, huivi on sen ajan nuorisoasuste, olikohan joku james-huivi vai mikä…

Tyypillistä minua tuohon aikaan: itse virkattu ja kehitelty puuvillalippis päässä (niin sisällä kuin ulkona!), keltaoranssi housuhame, jonka lahkeet menivät hauskasti limittäin, ettei asua housuiksi ensinäkemältä huomannutkaan. Lempiasu useana vuonna. Hiuksissa ostokiharaa ja huomio - mikä korvan paljastava ohimosuortuva! 

Flunssa hellitti, kiitokset kaikille paranemista toivotelleille. Pääsin siis eilen mukaan kehruuinnokkaitten iltaan kotiseututalolle. Nautin täysin siemauksin tunnelmasta, rukkien hyrinästä ja ideoista, joita ryhmässä pulpahtelee.

Aina on varauduttava myös pieniin ongelmiin, joihin kuitenkin yritetään löytää ratkaisu. Inkerillä on tosi vanha perintörukki, joka on ollut vuosikaudet käyttämättömänä.

Osat ovat onneksi  tallella, mutta perusteellista puhdistusta tarvittiin monessa kohdin. Nahkalenkkejä piti uusia ja koputella jalkoja kiinni. Lankaa on jo vähän saatu aikaan, mutta nyörit pomppivat vauhtipyörältä pois, koska ”ämmä” ei pysy tukevasti paikoillaan. Totesimme, että puuseppää tarvitaan; sellainen löytyi ja Inkerin rukkivanhus pääsi hoitoon. Toivottavasti viikon päästä kehruu sujuu ilman katkoksia. On todella tärkeää, että työväline on kunnossa, jotta kehruusta voi nautiskella.

Syksyllä kehruun aloittaneet ovat jo aika tekijöitä, tässä ollaan syventyneinä villalangan tekemiseen, hyrr-hyrr-hyrr…

Jatkokurssilaiset perehtyvät pellavaan.

Kaima-Pirkolla on rukin lisäosana piikikäs harkki, johon rohdinkuidut on kiinnitetty. Karkean, päistäreisen (puumaisia osia sisältävän) langan kehräämisessä on omat niksinsä, jotka Pirkko jo hyvin hallitsee.

Terttu sujuttelee hienoja pellavaisia aivinakuituja, jotka on kiinnitetty rukinlapaan.

Rukki on esiäitien perintöä, tehty joskus 1800-luvulla. (Taustapöydällä on pienoismalli Engelin suunnittelemasta Lieksan vanhasta kirkosta, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1979).

Senja on varsinainen ideanikkari: rohdinkuontalo etusormeen, värttinä esiin ja kehräämään! Oikealla kädellä kunnon pyöritysvauhti värttinään -

  - pysäytys tukevasti polvien väliin -

  - kuitujen vetäminen kuontalosta ja kierteen päästäminen lankaan - ja tuloksena valmista, tasaista pellavalankaa!

Sujui kuulemma hyvin olympiahiihtoja seuratessa (eipä ollut kovasti jännitettävää niissä kisoissa…)

Nainen on kekseliäs, ideoiva ja käytännön toimia kehittelevä lajityyppi, ollut aina – vai mitä?

Päivän teema on tässä:

Kasa paperinenäliinoja, hunajalla ryyditetty yrttitee ja kevyt kaulaliinaneule. Luulin jo säästyneeni nuhataudeilta, pari vuotta mennyt ilman niitä.  Lähipiiri on yskinyt ja köhinyt sen sijaan kaksin verroin - taisi oma vastustuskyky siihen pettää... Rokotuksia en ole  ottanut. Eilisen iltaa istuin valkosipulin kynnet sieraimissa - kyllä se auttoi ja avasi hengitystä.

Kaulaliinan tekele on tuttavan sukulaiselle pyydetty, tilauksena on joulunpunainen Cousteau-pipo ja siihen sopiva kaulaliina. Pipo on valmis, ongelma tuli kun langantoimittajalla ei ollutkaan riittävästi joulunpunaista lanett-lankaa. Monen "sottailun" ja purkamisen jälkeen päädyin siihen, että raidoitan huivin tasaisesti kahdella vähän eri sävyisellä punaisella. Ero näkyykin jotenkuten kuvassa. Ei paha, sanoisin.

Olen saanut muunkin kuin nuhatartunnan. Hepsiltä sain Puro-lankoihin liittyvän neulontabasillin.

Mukavaa ja nopsaa neuloa, yks-oikein-yks-nurin resoria kahdelta kerältä kaksi kerrosta aina väriään.

Tässä on yksi kerä Kanervikkoa ja yksi kerä Iltanuotiota, puikot nelosen bambupyöröt. Leveyttä 14 cm, pituutta kertyi vain 104 cm. Ei ylety varmaankan solmuun, mutta lämmikkeeksi kaulalle riittää.

Sitten kehuja. Syksyllä hankin Ilun handusta sukkalankoja ja innoissani neuloin itsellenikin nilkkasukat. Säväyttävä sininen perussukkalanka on ollut tosi mieluinen, kestänyt hyvin, myös talvijalkineissa. Harmittaa, etten arvannut tehdä pitempiä varsia. Nyt on mukava istuskella sisäolossa varpaat lämpimässä.

Köh, köh - teevesi kiehumaan...

En voi kehua ruuanlaittotaidoillani, en ole mikään resepti- tai kokkaajafriikki. Arkiruokaa teen ja nautinkin kun on aikaa siihen. Angorinalla oli jokin aika sitten tosi maukkaan tuntuinen keittoresepti; pakkasella keitto onkin paras ja helpoin lämmike. Meillä syötiin tänään ihan tuikitavallista nakkisoppaa. Enemmän kuin mausta (ei siinäkään moittimista ollut) nautin kuitenkin väreistä joita kattilaan kertyi.

Ainut rutiinista poikkeava aines oli palsternakka, joka oli jääkaappiin ilmaantunut. Maistuvan lisän se tosiaan antoi.

Näkkileipä ja juusto on ehdoton yhdistelmä kuuman keiton kanssa! Tämä eväs kantaa iltaan saakka...

Kansalaisopiston kehruukurssi on taas käynnistynyt. Joukko kasvaa, meitä on jo 14 villoihin ja pellavaan hurahtanutta. Kokoonnumme Kotiseututalolla, kamarissa, johon on kerätty paikkakunnalla vaikuttaneen opettajapariskunnan esineitä.

Mutta mitä ihmettä Päivi tässä tekee?

Villahahtuva vasemmassa kädessä, oikea käsi pyörittää jotain vimmatusti...  Rukkia ei tarvita, ei myöskään värttinää - ja lankaa syntyy!

Sehän on puinen grillitikku! Olimme kaikki hämmästyksestä vaikuttuneita, koko touhu näytti uskomattomalta. Vahinko, ettei tämä ole videokuva, ehkä joskus sekin onnistuu. Päivi oli nähnyt pasmina-villasta telkkariohjelman, siinä mies kieputti tikkua ja teki lankaa. Ennakkoluulottomana kokeilijasieluna Päivi ryhtyi toimeen ja tuloksena oli jo kolme tikullista suomenlampaan ruskeaa neulekelpoista lankaa. Ranne vaan rentona, ei pelkoa värttinän putoilusta lattialle eikä tuskailua vanhan rukin remppojen kanssa. Ihmeellistä!

Perinnemallisten vinorukkiemme joukkoon tuli Saaran mukana Louet´in pystyrukki. Hän oli saanut sen vasta samana päivänä mutta työ sujui jo kuin vanhalta tekijältä. Päässään Saaralla on palmikkoneuleinen myssy, johon lanka on kehrätty värttinällä (elämänsä toinen lanka, kuulemma).

Saaran naapuri on Marika, joka karstasi uudenkarheilla Ashfordin karstoilla. Villojen vaihtaminen karstalta toiselle opettelutti. Hymy oli kuitenkin herkässä.

Muita aikaansaannoksia nähdään varmaan tuonnempana.

Lumen ja auringon yhdistelmä on todella hoitavaa, vaikka pakkanen paukkuukin kahden- ja kolmenkymmenen miinusasteen välillä.

Takapihan näkymä ei kyllästytä:

Jekku käy vain pyörähtämässä pihalla – tassuja varmaan kylmää. Joulukuusella on uusi virka: palvelee taas kevääseen saakka kippurahännän helpotuspuuna…

Taustan pyöreiden pajupuiden ja lehtikuusien siimeksessä pääsee sadunomaiseen tunnelmaan kun kulkee jokirannan kävelypolkua. Joka vuodenaikana siellä on oma kaunis maailmansa, vaikka olisi kuinka syksyistä, tuulista tai sumuista. Taidanpa tänäänkin suunnistaa samaan valohoitoa edes hetkeksi. Jekku tahtoo mukaan - siis menoksi!

Jotain käsityörintamaltakin:

Mitälie retiisejä sytomyssyn reunassa, nauha auttaa päässä pysymistä.

Tällä tekniikalla ei kuvioista saa kovin tarkkarajaisia, mutta virkkaaminen on nopeaa ja mukavaa. Lankana merseroituja puuvillalankoja ja koukkuna 2,5 aero.

Käsityökahvilan naiset vinkkasivat, että Novitalla on "puro"-batik -lanka joka on 100% akryyli. Tuntu on kaikkea muuta - luulin, että olisi jotain viskoosin tai puuvillan sekoitetta. Kauppaan vaan ja häivytysraitainen ruskea ja sininen lähtivät mukaani.

Ensin tietysti piti kokeilla pesupyörylä; helppoa neulottavaa minusta. Puikoiksi valitsin 2,75 KnitPro -sukkapuikot. Käyttötesti on tähän mennessä sujunut hyvin: teemuki kirkastui ihan puhtaaksi.

Myssyä virkkasin 3,5 aerokoukulla, ihan Matleenan perusmallin mukaan. Lisäsin nirkkoreunan jälkeenpäin, kun aloituskerros jäi jotenkin löysäksi.

Käsityökahvilassakin aloitettiin osallistuminen sytomyssykampanjaan. Koska Pohjois-Karjalan alueella on rinnakkaiskampanja, päätimme lähettää valmistuvat myssyt sinne. Tästä jatketaan!

Nyt vasta alkaa hahmottua arkinen rutiini vuodenvaihteen jälkeen. Osallistumiset käsityökahvilaan ja kansalaisopiston kehruukurssille jatkuvat entiseen tahtiin.

Jokinasteinen neulemania (sytomyssyjä lukuunottamatta!) on ollut vallalla viime aikoina; juuri muihin käsitöihin ei aikaa ole herunut. Cousteau-pipot, erilaiset kärjestä aloitetut sukat ja akryylipesimet vuorottelevat mielialojen mukaan. Välillä tuntuu hartioissa niin, että keppijumppa on tarpeen.

Joulun aikoihin aloitettu pitsibaktus, lankana Regia Hand-dyed Effect, on ollut valmiina jo jonkin aikaa, käytetty ja hyväksi havaittu. Kätevää, kun se yltää pään suojaksikin huivin tapaan.

Sadan gramman kerä kului ihan tarkkaan, muutama metri jäi tähteeksi.

Kuvatessa oli tuulinen pakkaspäivä, taivaalta putoili pieniä murusia...

Kumarrun lähemmäs...

Sain lainaksi käsityökahvilatuttavaltani Annelta muutamia kirjasia, joita olen joutessani selannut. Anne on kotoisin Muhun saarelta Virosta (tai Eestistä, kuten hän monen muun ohella haluaa sanoa). Kauniita ja mielenkiintoisia, aikaa ja vaivaa vaativia työtapoja näissä julkaisuissa.

Poiminta "Tikkimine" -vihkosesta, jossa pistojen nimet ovat myös suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi: "Kaunistuspiste" - kaunis vastine koristepistolle!

Tähän vielä todistusineistoa tiistai-illalta, etten ole kehruuta hyljännyt:

Pitkän tauon jälkeen tuli halu lämmitellä punaista rukkivanhusta ja jatkaa kesken jäänyttä rullan täyttämistä. Mietin vielä teenkö kaksisäikeistä neulelankaa vai oisko enemmän tarvetta tiiviille ketjukerratulle langalle...?