Lämpö hidastaa kaikkia toimintoja, myös kehruuta. Viime viikonlopun aurinko ja lempeä kesäsää innoitti kantamaan rukin terassille. Siinäpä nautiskelin päivätolkulla, en paljon muihin puuhin ryhtynyt. Takapihan puoleiset ikkunat maltoin sentään pestä – mutta vain ulkopuolelta…
Työn alla oli siis tämä merinokuituletti:
Värit olivat selkeinä raitoina ja päätin seurata Soilen kommentissaan antamaa neuvoa kehrätä siitä vaan suoraan - ompelulangan paksuista...
Venytin topsinauhaa, että saisin kerrankin ohuen ohutta, tasaista ja ensiluokkaista lankaa.
Hidasta, hidasta. En muistanutkaan miten kauan voi kestää rullan täyteen saaminen.
Ohuelta näyttää, joten tarvitaan toinen täysi rulla, että pääsen kertaamaan. Toiveena on kaksisäikeinen, ohut lanka, josta voisin yrittää vaikka pitsihuivia – semmoista kun en vielä koskaan ole neulonut.
Pesin vyyhdit kevyesti viileällä, laimealla Marseilles-saippualiuoksella, huuhdoin ja ripustin kuivumaan. Tulos on tässä:
Väri on parempi kuin odotin, mutta missä on se kuvitelmieni tasainen, hento ja pitsiin taipuva oranssinen unelma?
Paksuuden ja kierteiden epätasaisuus ei ollut tarkoitukseni. Mistä se oikein johtuu? Mielestäni vedin kuituja koko ajan juuri samalla tavalla ja kerratessa pidin säikeitä samalla kireydellä. Valmis vyyhti oli silti yllättävän suora; ei kiertynyt ollenkaan. Jotain siis tein oikein.
Oi, miten aurinko sai värin hehkumaan:
Seuraavassa kuvassa on mukana pikkuvyyhti, jonka kertauksen tein tietoisesti löyhemmäksi. Olisikohan koko 200 grammaa pitänyt työstää samoin?
Mukavan näköinen ryllykkä kaikesta huolimatta; ehkä päätyy johonkin muuhun kuin pitsiksi.
Kommentit