Osa 4 – Tappurat opetteluttavat
Aloitan pellavalangan kehräämisen karkeimmasta – ja vaikeimmasta – päästä. Tappurat, ne lyhyimmät ja karkeimmat kuidut, jotka jäivät häkilöitäessä harvaan häkilään, teettävät eniten rukin säätämistä, kysyvät hermoja ja tuottavat eniten roskaa. Voin vielä kehrätä ulkona, siksikin aloitan niistä. Käytössäni on vain perinnemallisia rukkeja; tiedän, että on rukkeja, jotka on suunniteltu nimenomaan paksujen ja karkeiden kuitujen kehruuta varten. Oletan, että esimerkiksi jotkut Louet –rukit soveltuisivat tähän.
Alku on minulla taas hankalaa. Valitsen evakkorukkini ihan siksi, että se on levännyt pitkän aikaa. Pellava ei tarvitse paljonkaan kierrettä, vauhtinyöri saa siis olla aika kireällä. Voitelen metalliosat valkovaseliinilla, että olisi kevyt polkea. Mutta kylläpä on takkuista!
Lanka katkeaa vähän väliä,
päistäretikut tarttuvat lyhdyn hampaisiin
ja vähän jo hermostuttaa tuo roskan määräkin.
Haluan kuitenkin saada rouheista ”efektilankaa”, enkä luovuta. Aioin kehrätä ”kuivana”, mutta taidan ottaa vesikupin ja jatkaa kostutetuin sormin. Kierre kiinnittyy napakammin ja lanka kestää paremmin.
Nythän tämä sujuu. Vaihdan vielä vauhtinyörin ohuemmaksi,
otan uuden kuontalon ja siirryn takapihan verannalle.
Nyt on oikea tuntuma ja lanka kulkee mukavasti, nautin taas!
Rulla täyttyy, muistan välillä kiristää vauhtinyöriä kääntämällä ”ämmän” ruuvia itseeni päin.
Päivä paistaa, rukki rupattaa eikä päistäreet hameen helmalla haittaa enää yhtään.
Kommentit