Osa 4 – Tappurat opetteluttavat

 

Aloitan pellavalangan kehräämisen karkeimmasta – ja vaikeimmasta – päästä. Tappurat, ne lyhyimmät ja karkeimmat kuidut, jotka jäivät häkilöitäessä harvaan häkilään, teettävät eniten rukin säätämistä, kysyvät hermoja ja tuottavat eniten roskaa. Voin vielä kehrätä ulkona, siksikin aloitan niistä. Käytössäni on vain perinnemallisia rukkeja; tiedän, että on rukkeja, jotka on suunniteltu nimenomaan paksujen ja karkeiden kuitujen kehruuta varten. Oletan, että esimerkiksi jotkut Louet –rukit soveltuisivat tähän.


Alku on minulla taas hankalaa. Valitsen evakkorukkini ihan siksi, että se on levännyt pitkän aikaa. Pellava ei tarvitse paljonkaan kierrettä, vauhtinyöri saa siis olla aika kireällä. Voitelen metalliosat valkovaseliinilla, että olisi kevyt polkea. Mutta kylläpä on takkuista! 

 

Lanka katkeaa vähän väliä,

Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava

 

 

päistäretikut tarttuvat lyhdyn hampaisiin
Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava

 

 

 ja vähän jo hermostuttaa tuo roskan määräkin.
Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava

 

 

Haluan kuitenkin saada rouheista ”efektilankaa”, enkä luovuta. Aioin kehrätä ”kuivana”, mutta taidan ottaa vesikupin ja jatkaa kostutetuin sormin. Kierre kiinnittyy napakammin ja lanka kestää paremmin.
Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava

 

 

Nythän tämä sujuu. Vaihdan vielä vauhtinyörin ohuemmaksi,
Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava
otan uuden kuontalon ja siirryn takapihan verannalle.

 

Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava
Nyt on oikea tuntuma ja lanka kulkee mukavasti, nautin taas!

Rulla täyttyy, muistan välillä kiristää vauhtinyöriä kääntämällä ”ämmän” ruuvia itseeni päin.
Tappuralanka%2C%20karkea%20rohdinpellava
Päivä paistaa, rukki rupattaa eikä päistäreet hameen helmalla haittaa enää yhtään.