Niin, olisi pitänyt uskoa mitä viisaammat neuvovat. Nyt tuli oppia kantapään kautta. Olin innoissani, kun edellisen jutun alpakkalangasta sain näin kauniin, pehmeän ja tasaisen lopputuloksen:
Neulova lehmä ei suositellut ketjukertausta, koska hän epäili, että solmukohdat näkyisivät valmiissa alpakkalangassa. Ei tässä ole mitään solmuja!
Mutta, mutta – pesun jälkeen…
Kyllähän siinä erottuu selvästi ketjukertauksen lenkit. Minkä verran mahtavat haitata neuleessa tai valmiissa kudonnaisessa?
Päätin kiltisti tehdä uuden langan kaksisäikeiseksi. Sain myös pesuohjeita ja muuta arvokasta tietoa kun kyselin kokemuksia viisaammilta. Seuraavassa vapaa käännös Spinnerens Hjem –kehruufoorumin jäsenen HKangoran viestistä:
”Pidän kovasti alpakan kehruusta, mutta sen tulee olla baby alpakkaa tai kuitujen on oltava alle 22 – 25 mikronia (1 mikroni = 0,001 mm). Sitä paksummat ovat mielestäni liian karkeita.
On kaksi tyyppiä, Suri ja Huacaya. Viimemainittu on tavallisin ja jota kasvatetaan Norjassa. Nämä kaksi ovat aika erilaisia, Suri on enemmän silkkimäinen ja minun suosikkini.
Tässä linkki Suri Network, josta löydät kaiken tiedon mitä haluat tietää ja tässä Huacaya alpaca.
Se mikä poikkeaa tiedoista on se, että moni on sitä mieltä, että riittää kun vain ravistelee taljan tai karvat ennen kehruuta. Mutta luettuani artikkelin Spin-Off´ista pesen alpakan raakakuidut. Perustelu: alpakat rakastavat tomukylpyjä, ja vaikka ne ovat siistejä ja kuidut näyttävät puhtailta, liimautuvat pienen pienet tomu- ja hiekkahiukkaset kuituihin. Jos nyt kuituja kehrätään ilman että ne on ensin pesty, kehräytyvät kaikki hiukkaset langan sisään ja jäävät sinne. Ajan myötä ne kuluttavat langan. Siispä suosittelen pesua.”
Tätä ohjetta seurasin ja pesin pienen erän alpakkaa pesupussissa. Kuumaa 60 –asteista vettä vatiin, hiukan hienopesuainetta, liotusta muutama minuutti. Villapussin puristelu, vesi pois vadista, puhdas, n. 50 –asteinen vesi tilalle. Toisto muutamia kertoja viilentäen vettä vähitellen 30 –asteiseksi. Puristelut, kuidut pois pussista, froteepyyhkeen päälle kuivumaan ilmavaan paikkaan. Se on minun tapani, kokeilemisen arvoisia ohjeita löytyy myös täältä.
Kuitujen karstaus sujui nopeasti ja kevyesti, samoin kehruu ja kertaus. Hiukan tuli ylikierrettä, mutta kastelin vyyhdin ja ripustin painon kanssa kuivumaan.
En todellakaan tiedä mitä rotua alpakkani on, kuidut ovat lyhyitä ja sekalaista laatua; pehmeää ja karkeaa – en erotellut niitä. Jos hankimme karvoja lisää Pikkukilistä, on ehkä syytä mennä paikalle ja katsoa mitä on tarjolla.
Onkos näissä nyt sitten eroa:
Vasemmalla ketjukerrattu kolmisäikeinen, pesty lankana. Oikealla raakakuituna pesty, kaksisäikeiseksi kerrattu, joka on hiukan pehmoisemman tuntuinen.
Löysin kotimaisen alpakkalinkin Villasukan blogista.
Lisää käytännön ja arjen tuomaa koulutusta.
Älä säilytä lampaan villoja vuotta kauempaa kotioloissa!
Perhe alkoi jo huomautella lemahduksista, jotka silloin tällöin leijuivat työkamarista. Sanoin, että kyllä ne kohta sieltä langoiksi joutuvat. Kurkistin kuitenkin paperisäkkeihin ja huomasin, että ainakin valkoiset olivat alkaneet muuttua kellervän harmaiksi, mustat lemusivat kohtalaisesti ja ruskeat tuntuivat tosi tahmeilta. Pesulle koko sarja! Siinä kuluikin muutama päivä kuivatteluineen ja nyt ovat laatikoihin pakattavissa. Tässä valkeat villat, vasemmalla ennen ja oikealla jälkeen pesun:
Vielä muutama kuva viime viikoilta minulle mieluisista työympäristöistä:
Kotikaupungin Taitokeskuksen kutomo ja myymälä, jossa auttelin muutamana kesälauantaina.
Tervetuloa Pielisen ulkoilmamuseon Virsuvaaran suurtupaan, jossa järjestetään erilaisia työnäytöksiä heinäkuun ajan:
Tuolla naisten nurkassa minullakin oli rukkini ja pellavat, joista tulee tarinaa ihan pian.
Kommentit