Nyt on aika jatkaa epämääräisen käsinkehrätyn lankavaraston hävitystä. Vuosi sitten aloitettu villojen kehruu on tuottanut ison kasan kokeiluja ja pieniä eri värisiä keriä ja vyyhtejä. Innostuksen vallassa ei tullut mietityksi mihin aion lankoja käyttää, niinpä korit pursuvat laadultaan ja tunnultaan monenlaista materiaalia.

Tuttavaperheeseen syntyi viikko sitten tytärvauva; tapahtuma houkutti neulomaan tossut tulokkaalle.

Karstausvaiheessa sekoittelin punaista, valkoista ja keltaista merinoa – tuloksena haalistuneen porkkanan sävy. Sopii pehmoisen tuntunsa puolesta pieneen tossupariin. Neuleohjeen muuntelin peruskoulun tekstiilityön ohjevihon mallista.
 

Syksyinen luonto ja pihalla loistanut vaahtera olivat sysäyksenä seuraavaan työhön.

Lanka, joka on sekoiteltu erivärisistä merinokuiduista ja huovutusvillalevyistä, yrittää tavoittaa noita mehevänä hohtavia, lämpimiä värejä. Myönnettävä, että luonto taitaa olla jäljittelemätön – sitä ei voi matkia.

Päätin katsoa, miltä lanka näyttää neuleena. Epätasaista, vaikka lankana vaikutti sileämmältä. Menettelee...

Tulikin vähän ”eripariset” kämmekkäät, lankaa ei jäänyt juuri lainkaan; hävitys siis onnistui.

Vauvan äiti saa lämmikkeet syksyyn ja talveen, kun lapsilaumaansa (kolme poikaa ennestään) kaitsee sisältä ulos, ulkona ja ulkoa sisään.