Ennakkoluulot - mokomia jarruja elämän polun varrella!

Lohdullista, että on mahdollista kokea vapautumista ja saada muutosta pinttyneisiin ja usein vääristyneisiin mielipiteisiin.

Oli ilo olla mukana kurssilla, jossa vanhat käsitykseni tuftaustekniikasta romuttuivat. Vuosia sitten näin pikaesityksen työtavasta ja minusta se oli vastenmielisen "teknistä". Valmiit työt antoivat vaikutelman teollisista tuotteista, käytetyt värit olivat kovia, sähköisiä, lopputulos jotenkin kalsea, vaikka materiaali oli villaa tai villasekoitetta.

Pistäytyessäni viime kesänä Joensuun Taitokorttelissa näin, että tuommoinen pikaryijyn teko ei ehkä olekaan hassumpaa. Sain ystävällistä opastusta ja tekemisen ajatus jäi itämään. Niinpä olin ensimmäinen ilmoittautuja kun omassa Taitokeskuksessamme järjestettiin tuftauskurssi. Tiedän nyt, että työtapa on vanha, jo 1700-luvulla se tunnettiin Yhdysvalloissa. Vanhempi polvi muistaa, että täälläkin on kodeissa nukituslaitteita käytetty. Lisää tietoa löytyy esimerkiksi Taito-lehdestä 4/2009.

Päätin ottaa myönteisen, uteliaan asenteen - sitä kyllä tarvittiinkin työn edetessä!

Ensin mallin piirtäminen luonnollisessa koossa paperille, sitten kopiointi pohjakankaalle. Pitää muistaa, että lopullinen työ tulee peilikuvana, koska nukittaminen tehdään nurja puoli päällä päin.

Langoiksi valitsin jäännöskeriä ryijytyöstäni vuosien takaa sekä eri värisiä pellavapuolia, joita olen säilönyt muovipusseissa kaappien kätköissä.

Työ pingotetaan kehikkoon, pujotetaan tarvittavat langat nukituslaitteeseen ja sitten alkaa klik-klak, klik-klak. Jokaisella klik-klakilla syntyy yksi nukkalenkki kankaan alapuolelle (siis oikealle puolelle). Muilla kurssilaisilla tahti oli reipas, minulla tökki vähän väliä. Huomasin, että villa- ja pellavalangan yhdistelmä ei ollutkaan paras mahdollinen. Ne käyttäytyvät eri lailla nukituslaitteessa; välillä joku lanka jäi kokonaan pois nukasta tai teki ison silmukan.

Ote piti irrottaa ja suoristaa lankaryhmää oikomalla. Kurkistus työn toiselle puolelle kannusti kuitenkin jatkamaan.

Suunnitelmani oli sellainen, että en voinut tehdä pitkiä rivejä. Jouduin kääntämään suuntaa muutaman piston jälkeen - sekin hidasti. Mutta mukavaa oli, innostus kasvoi työn edetessä. Ensimmäisellä kerralla pääsin puoleen väliin, loput tikkasin viime tiistaina.

Koska työtapaan ei kuulu solmut, on langat jotenkin kiinnitettävä pohjakankaaseen. Käytin maitoliimaa, jonka sivelin tasaisesti työn nurjalle puolelle.

Tässä näkyy tukeva puukehikko, jonka reunoilla on piikkirivien suojana sanomalehtitaitokset.

Kuivatus yön yli, irrotus ja sitten näkee tuloksen.

Aika hyvin mielikuvani mukainen. Koko n. 38 x 38 cm

Viimeistelynä päärmeiden kääntäminen ja ompelu nurjalle. Koska ryijy päätyy ehkä seinälle, jätin rimalle pujotusaukon.

Lähikuva kertoo, että tummat nukat ovat hiukan lyhyempiä kuin värilliset. Nukituslaitteessa on säätöruuvi, jolla nukan pituutta voidaan säätää.

Halutessa nukat voi leikata auki, jolloin vaikutelma on enemmän ryijymäinen. Minä jätin leikkaamatta, pinta on mielestäni näin parempi.

Tässä vielä tummalla matolla kuvattuna.

Jospa saisi vielä aikaiseksi harmaista ja sinertävistä keristä jotain samantapaista...